So Long, Farewell, Auf Wiedersehen, Goodbye!
Niin tässä (taas) kävi, että 10kk aikana "ennätti" kirjoittaa vain neljä postausta. Ups. Aiheita olisi riittänyt huomattavasti enemmälle määrälle. Kyse ei ole mielikuvituksen puutteesta (ei sillä, että keksisin päästä tapahtumat) vaan pikemminkin itsekurin. Netflix ja päikkärit veivät voiton. Nyt sitten pitäisi loihtia kaiken kruunaavaa ja filosofisen syvää tekstiä, jossa kiteytyy ajatukset Almatyssa asutuista kuukausista. Yritetään. Ensinnäkin on tullut taas huomattua kuinka aika on suhteellinen käsitys; miten aika tuntuu kuluvan eri nopeuksilla eri tilanteissa. Alkuhuuman (elo-syy-loka) aikana, tuntui että viikot riensivät nopeutetulla vauhdilla. Joka viikonloppuna riitti intoa tutkia eri Almatyn asuinalueita sekä tehdä pieniä luontoreissuja. Ensimmäinen kunnon koti-ikävä alkoi muodostua vasta marraskuun sumussa (huom: saastesumu) kun illat pimenivät ja tietyt kulttuuriset erot alkoivat turhauttamaan kunnolla.
